Moi,
Tämä blogi sai alkunsa kavereiden pyynnöstä, että laittaisin jonnekin kuvia esille tekemistäni koruista. Joten ISOkiitos heille, että olen vihdoin saanut aikaiseksi kirjoittaa ensimmäisen blogitekstin.
Tässä niitä kuvia nyt on :)
Kuinka koruharrastus alkoi:
Olen väsäillyt cernitmassasta koruja nyt noin puolivuotta ja jäänyt täysin koukkuun korujen tekemiseen. Erityisesti olen tykästynyt tekemään massasta pienoismalleja erilaisita ruuista ja tavallisista käyttöesineistä. Koruihini kuuluu saumattomasti myös söpöt rusetit. Söpöilystä saivat myös tekemäni korut nimen CutiePie. Ideoita koruihin löydän ihan nettiä selailemalla. Esimerkiksi youtubessa on paljon opetusvideoita kuinka käyttää massoja. Joskus kurkistus jääkaappiin voi myös antaa kauhean luovuuden puuskaan väsätä esim. chilipaprika- tai porkkanakorvakorut :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti